...Kirjoitin nuortenromaanin

Kyllä! Menin ja kirjoitin nuortenromaanin, jonka lähetän Otavan nuortenromaanikilpailuun. Tässä myös syy blogini heitteillejättöön.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Tultuani Australiasta Suomeen sain hyvin nopeasti vanhan työpaikkani Ylellä takaisin. Koska palasin tuttuihin hommiin, päätin kehittää itselleni jonkin kunnianhimoisen projektin töiden ulkopuolelle.

Haahuilin netissä eräänä maaliskuisena iltana ja törmäsin sivustoon, jossa listattiin kirjoituskilpailuja. Siinä missä feminismi- ja science fiction -aiheiset kirjoituskilpailut eivät tuntuneet kutittavan inspiraation lähdettä, innostuin nuortenromaanikilpailusta.

Päätinkin toteuttaa viime vuoden maaliskuussa aloittamani romaanin ja muuttaa siitä tiettyjä yksityiskohtia paremmin nuorille suunnattuun romaaniin sopiviksi. Ja sitten aloin kirjoittaa.

Kirjoitin maaliskuun lopulta noin kesäkuun puoliväliin aktiivisesti, monta kertaa viikossa. En ole koskaan kirjoittanut fiktiota tällaisella intensiteetillä. Olen ollut paatunut inspiraatiojunkie: heti, kun teksti alkaa tökkiä (ja se niin usein tuntuu noin tunnin kirjoittelun jälkeen tökkivän) olen lopettanut ja jatkanut seuraavan kerran vasta, kun olen selkeän inspiraation vallassa. Siinä vain on saattanut vierähtää jopa vuosi.

Kirjailija ei voi olla sellainen, joka kirjoittaa vain inspiraation iskiessä - siinä ehtisi jo kuolla ennen romaanin kliimaksia. Sen sijaan inspiraation ja flown valtaan voi päästä melkein joka kerta, kun kirjoittaa, jos vain uskaltaa aloittaa, vaikkei oikein mieli tekisikään. Se oli minulle arvokkain oppi viime kuukausilta.

Olen siis nyt kirjoittanut romaanini ensimmäisen version, jonka olen lähettänyt arvioitavaksi. Monista kirjoitusoppaista olen lukenut, että arviointipalvelut ja kriitikot ovat lähinnä rahastajia, mutta itse olen valmis maksamaan ammattilaisen mielipiteestä. En pelkää murskakritiikkiä, sillä en odotakaan mitään Topelius-palkintoehdokkuutta heti ensimmäisestä nuortenromaanistani.

Minulla on tietokoneellani noin viisi romaaninalkua, jotka kaikki loppuvat mystisesti noin sivun kolmekymmentä tienoolle. Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija -kirjasta löysin omat kirjoittajatyyppini: Olen toisaalta nopea suoltaja, joka kirjoittaa tajunnanvirtaa (eihän minulla mennyt kuin noin kolme kuukautta ensimmäisen version riuhtaisemiseen). Toinen luonnehdinta, josta tunnistin itseni oli keksijä, joka kirjoittaa vimmatun inspiraation vallassa, mutta jolla on vaikeuksia keskittyä viimeistelyyn, koska hän on löytänyt taas uuden rakkauden. Osui ja upposi. 

Miten siis minä - parantumaton keksijä - löysin itsestäni suoltajan ja onnistuin tekemään yhdestä romaaninalusta 247-sivuisen kokonaisen tarinan?

Tunsin kirjan puhuttelevan minua, minä en kirjoittanutkaan tarinaa, vaan se alkoi itse kirjoittaa itseään.

Ei. Oikeasti syyni ovat paljon epäromanttisemmat: deadline ja opinnäytetyö. Toimittajana olen deadlinerobotti - miksi kirjoittaisin nyt säännöllisesti jotain romaania, jonka julkaisupäivä (ja vain jos olisin oikein onnekas) on jossain hamassa tulevaisuudessa? Yhtä hyvin voisin katsoa taas yhden jakson Orange Is The New Blackia tai lukea Oliviaa. Viime kesäni romaani oli opinnäytetyöni, joka oli siihen mennessä pisin yhtäjaksoisesti kirjoittamani eepos. Siihen uudestaan ja uudestaan palaaminen, vaikkei oikein huvittanutkaan, oli erittäin opettavainen kokemus. 

Olen kertonut loppujen lopuksi aika harvalle kirjoittaneeni romaanin. Ehkä halusin puhua siitä vasta sitten, kun olisin oikeasti vienyt projektin loppuun ja kirja olisi jo turvallisesti kirjekuoressa matkalla Otavalle. En myöskään tiennyt, miten siitä puhuisin kaikkien kanssa, sillä se tuntui paljon henkilökohtaisemmalta kuin jokin työjuttu. Entä jos joku nauraisi?

Eräs nauroi, kun kerroin. Näytin hänelle keskisormea ja jatkoin romaanistani puhumista. Koska perkules, se on kyllä oikeasti aika mahtava asia, ainakin minun mielestäni. Vaikka kirjalleni kävisi köpelösti kisassa, eikä se pääsisi ikinä maailmalle tietokoneeni uumenista, voin silti ylpeästi sanoa, että olen kirjoittanut nuortenromaanin.

...Tahdon ruista ranteeseen ja uusia matkoja

Lähes 40 000 kilometrin ja lukemattomien kokemusten jälkeen olen palannut Suomeen. Tämänhetkinen sijaintini on 30 kilometriä Helsingistä pohjoiseen, Kehä III:n pelätyllä ulkopuolella. Kyllä – olen Keravalla. Voisihan tätä kutsua aikamoiseksi muutokseksi, sillä vain reilut kaksi viikkoa sitten vietin syntymäpäiviäni Sydneyssä Newtownin kaupungiosassa, ja nyt hengailen kahdestaan uhmaikäisen koiran kanssa keravalaislähiössä.

Jo riittää hölinät Australian- ja Uuden-Seelannin-matkastani, siis toistaiseksi. Palaan reissuni yksityiskohtiin useaan otteeseen lähiaikoina kuvineen päivineen, mutta tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa osviittaa siihen, mitä elämääni kuuluu nyt, kun bikinit ja sandaalit eivät enää kuulu päivittäiseen asukokonaisuuteeni.

Totta puhuen, olisin voinut viettää maapallon toisella puolen vielä kolmannen kuukauden, sillä palaan töihin Ylelle vasta pääsiäisen jälkeen. Mutta rahallisesti ajatellen työtöntä kuukautta on parempi viettää kotona...

Tämä vapaa kuukausi voisi helposti valua täysin hukkaan, sillä olen kehittänyt Australiassa (flunssaisena) typerän riippuvuuden Hay Dayhin. Ei, se ei ole Farmville, mutta aika lähellä sitä. Jotta en siis kyttäisi koko kuukautta ainoastaan kuinka soijapapuni kasvavat ja milloin lehmieni utareet hyllyvät maidosta elektronisella farmillani, aion palata taas liikkuvien ihmisten pariin. Syyskuusta asti treenausta ovat saaneet vain istumalihakseni (syy on opinnäytetyön, ei siis minun!), joten nyt on aika muuttaa asia.

Suomeen paluuni jälkeen olen nyt käynyt salilla treenaamassa kolme kertaa viikossa. Olen niin alkutekijöissä, että on turha puhua siitä, mitä nostan penkistä tai mitä kyykkään - varsinkin kun vasta harjoittelen oikeaa tekniikkaa.

Tässä treenausinnossani oikeastaan kaikki on uutta: En enää treenaa kuntosalin laitteilla vaan vapaapainoilla ja -tangoilla. Käyn halvalla, yksinkertaisella uimahallin salilla eli en enää maksa itseäni kipeäksi kuntosaliketjuista. Uutta on myös itse treenausinto, totta puhuen. Tavoitteeni on yksinkertaisesti saada lisää voimaa.

Ehkä innostustani selittää käsilläni oleva aika. Ehkä suhtaudun treenaamiseen samalla tavalla kuin ruuanlaittoon; pidän siitä, kun siihen on aikaa keskittyä, mutta tulen vain vihaiseksi, jos sitä pitää tehdä kiireessä.

On aika unelmoida seuraavista matkoista

Poikaystävän, ystävien ja uuden harrastuksen tiimellyksessä on vielä yksi asia, mikä pitää tällaisen parantumattoman matkaholistin mielen virkeänä kotona: uusista reissuista unelmointi ja niiden suunnittelu.

Australiassa päätin, että Suomeen palattuani tekisin listan paikoista, joissa haluaisin seuraavaksi käydä, ja priorisoisin niistä kiinnostavimmat. Näin vapaata kuukautta viettävänä en malttanut tehdä vain yhtä listaa, vaan tein niitä kaikkiaan kolmesta eri kategoriasta.

Jälleen voin kiittää (tai syyttää) vapaa-aikaani, sillä päätin tehdä listoistani eräänlaiset inspiraatiotaulut, jotka havainnollistat suunnitelmani.

Tässä kolmen kärki pitkän matkan haaveistani:

1. Kaakkois-Aasian-kierros
2. USA:n läpiajo
3. Kiina tai Japani

Unelma Thaimaan, Vietnamin, Laosin, Indonesian ja muiden Kaakkois-Aasian maiden kierroksesta on ollut bucket listilläni jo pitkään, mutta listani viralliseksi ykköseksi se singahti Australian-matkani ansiosta. Kauniiden, eksoottisten maisemien keskellä aloin kaivata sitä vieläkin eksoottisempaa kulttuuria – ja myös halvempia hintoja...

Yhdysvaltojen läpiajo Route 66 pitkin on ollut unelmani jo melkein kymmenen vuotta. Kalliissa länsimaissa juuri reissanneena voisin kuitenkin odottaa vielä tovin tämän reissun toteutumista.

Itään, itään, mieleni näköjään vie, sillä Kiina ja Japani taistelevat kolmannesta sijasta pitkän matkan listallani.

Seuraavaksi esittelyssä kolmen kärki viikon matkan haaveistani:

1. Toscana

2. Islanti

3. Santorini

Toscanan viinitilat ja italiainen ruoka ovat jo kauan siintäneet unelmissani. Islanti taasen on uusi innostus – kiitos Uuden-Seelannin Rotoruan kuumien lähteiden ja geysireiden. Santorinin valkeat talot turkoosia, kimaltavaa vettä vasten ovat toinen kestohaaveeni.

Lopuksi kolme suosikkiani kaupunkilomakohteiksi:

1. Istanbul
2. Dublin
3. Krakova

Istanbulissa olen jo kerran yöpynyt, mutta en silloin tutustunut muuhun kuin paikalliseen hotelliin ja kahviin. Vääryys on korjattava!

Dublin-innostus juontaa juurensa opiskelijavaihdonaikaiseen kanadalais-irlantilaiseen huonetoveriini, joka on luvannut esitellä kotimaataan heti kun sinne ehdin.

Krakova taisteli kolmannesta sijasta Ljubljanan ja Riikan kanssa, mutta intuitio vei voiton Puolaan.

Nämä matkustushaaveet ovat joskus täysin henkimaailman asioita...

...Reissun toinen osa pyörähtää käyntiin

Tasan neljä viikkoa takana, tasan neljä viikkoa edessä.

Kahdeksan viikon matkani tuntui Suomessa vielä suhteellisen isolta reissulta, mutta täällä olen tajunnut, kuinka lapsenkengissä olen muihin travellereihin verrattuna. Suurin osa hostelleissa tapaamistani ihmisistä on viettämässä työn ja matkailun täyteistä vuotta, osa vain matkustaa minun tapaani mutta huomattavasti pidempään. Tämän reissun aikana onkin kypsynyt ajatus vuoden working visasta...

Mutta yksi matka kerrallaan! Tämä valmistujausmatkani on tosiaan nyt puolivälissä, ja nyt tajuan myös, kuinka erilaisia nämä puolikkaat ovat.

Ensimmäinen puoliskoni oli suurten kaupunkien ja road tripin värittämä pläjäys. Nyt raksuttavat neljä viikkoa muodustuvat kahdesta pidemmästä reissusta sekä synttäriviikosta Sydneyssä.

Raportointikohteeni on nyt Airlie Beach Whitsundaysin saaristossa Ison valliriutan ympärillä. Googlettakaa niin uskotte toistaiseksi ilman kuvia; tämä on paratiisi. Täällä on Australian kauneimmat rannat - kiitos kristallinturkoosin meren ja valkeiden hiekkarantojen. Näillä saarilla vietän ystäväni kanssa seuraavat 10 päivää, joihin mahtuu niin kolmen yön saariristeily kuin krokotiilisafarikin.

Toinen pitkä reissu on oma matkani Uuteen-Seelantiin. Tätäpä en ole vielä sen tarkemmin suunnitellut, kuitenkin pohjoissaarella pysyttelen Auckland-Wellington-akselilla.

Tässä saaristo- ja seelantitohinassa unohdin, että road tripin viimeiset käänteet ovat vielä paljastamatta. Drum rolls please...

Byron Bay oli ystäväni ja minun mielestäni mahtavin mesta tähän asti, mutta enemmänkin ihmisten kuin paikan takia. Nimbinin-retkemme oli ihan hauska, mutta hippikylästä ei saanut paljonkaan irti kahdessa tunnissa. Niiden aikana meille yritettiin myydä kolme kertaa pilveä ja kerran sieniä. Tästäkin huolimatta mielikuvieni Nimbin oli paljon hurjempi kuin se todellisuudessa oli.

Byron on travellereiden keskuudessa yksi suosituimmista paikoista täällä, mutta varoituksen sananen käärmekammoisille: rannalla nähdään toisinaan brown snakeja, jotka ovat aggressiivisia ja yksiä myrkyllisimpiä luikertelijoita maailmassa. Satuin itsekin yhden kanssa rannalle samaan aikaan, mutta en nähnyt otusta vaan ainoastaan kuulin puhuttavan asiasta.

Sitten lisää varoituksia: kun siirtyy Byron bayn hälläväliä-tunnelmasta Surfers' Paradiseen Gold Coastille, olo on kuin siirtyisi beatlesien luota hengailemaan Jersey Shoren guidojen ja guidettejen pariin. Surfersissa ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin löhötä rannalla tai bilettää. Ja yöelämässä homssuisuus ja rentous on sitten synti...

Jos kuitenkin Surfersiin eksyy, kannattaa viettää ilta Timezonessa, jossa pienellä summalla pääsee hakkaamaan kaikenlaisia pelejä autoilusta laser tagiin.

Road trippimme päättyi Brisbaneen eli Queenslandin osavaltion pääkaupunkiin. Brissy on alle 2 miljoonalla asukkaallaan selvästi Melbournea ja Sydneytä pienempi, mutta tuntuu kyllä helsinkiläiselle suurkaupungilta.

Brisbanessa olen viettänyt yhden lempipäivistäni koko reissulla, kun perjantaina pääsin vihdoin halaamaan koalaa. Se oli karhea ja kynsikäs pikkuroikale - ja tietysti ihana. Myös unelma kengurujen syöttämisestä toteutui Lone Pine Koala Sanctuaryssa.

Huippuaamupäivän kruunasi illan dubstepbileet, jossa pääesiintyjänä oli Borgore - nimi, jota kyttään sitten Suomeen palattuani.

Nyt takaisin nykyhetkeen. Kuorsaava ystäväni on herännyt, joten korkea aika lähteä syömään illallista.

...Tervehdys hippien paratiista, jossa rentous on kaukana yöelämästä

Hellurei ja hengissä ollaan! Takana on yli kaksi ja puoli viikkoa niin paljon nähtyä ja tehtyä, että olen taas luisunut bloggaamattomuuteen (kuten jotenkin aavistelin etukäteen).

Raportoin tällä hetkellä Byron Baysta, joka on noin kaksi tuntia etelään Brisbanesta. Byronilla on varsin hippi maine, josta on varmasti pitkälti kiittäminen Nimbinin kylää, jossa vierailen vasta huomenissa. Byronilla on maine myös bilemestana, mutta eilen kylän yöelämää testanneena en voi tätä mainetta oikein ymmärtää: täällä vallitsee nimittäin kirkkaasti tiukin alkoholilaki, mihin olen koskaan törmännyt. Baareissa ei myydä shotteja, juomia ei saa juoda ykkösellä tai lentää ulos baarista, joissain baareissa on rajoitettu juomien määrä per asiakas eli esim saat ostaa vain neljä juomaa, jonka jälkeen sinulle ei enää myydä (suokaa anteeksi sinä-passiivi).

Näiden kaikkien rajoituksen lisäksi ovimiehet päättävät varsin mielivaltaisesti, milloin joku on heidän mielestään juonut liikaa; eilen illalla ystäväni käännytettiin baarin ovelta, vaikka hän käveli kahdella jalalla suoraan, ei örveltänyt, oksentanut tai käyttäytynyt uhkaavasti. Naisille näin ei kuulemma voi käydä, vaikka minultakin udeltiin erään yökerhon ovella kuinka monta juomaa olin juonut.

Tiukasta alholipolitiikasta - siis jopa Suomeakin tiukemmasta - huolimatta Australia on, kuten odotinkin, äärettömän rento maa. Viime kirjoitukseni jälkeen tutustuin vielä Sydneyn rantapuoleen Bondilla ja Tamarama-rannoilla, kunnes oli aika lentää viideksi päiväksi Melbourneen.

Moni pitää Melbournesta enemmän kuin Sydneystä, koska Melbourne on kulturellimpi ja fiilikseltään jännittävämpi kuin Sydney, minkä voisin kyllä varovasti allekirjoittaa. Melbourne kaupunkina jäi minulle nimittäin varsin etäiseksi, koska ehdin viettää siellä vain yhden päivän. En kadu, etten viettänyt Melbournessa enempää aikaa, sillä muut päivät kuluivat uskomattoman upeilla reissuilla Yarra Valleyn viinitiloilla ja The Great Ocean Roadilla. Jälkimmäinen saattaa yhä edelleen olla reissuni toistaiseksi hienoin  kokemus: toinen toistaan hienoimpia biitsejä ja kivimuodostelmia, kuten 12 apostolia ja London Bridge.

Melbournen jälkeen oli aika alkaa minun on ystäväni road trip Sydneystä kohti Brisbanea. Välimatka on about saman verran kuin Suomi etelästä pohjoiseen, eli sen voisi ajaa päivässä, mutta me ollemmekin tällä matkalla reilu kaksi viikkoa. Vielä astetta jännittävämmän matkasta tekee se, ettei ystäväni ollut koskenutkaan manuaalivaihteistoon ennen tätä reissua. Joka päivä auto pomppii hieman vähemmän, joten jee!

Ensimmäinen etappi oli Port Macquarie, joka on suunnilleen Sydneyn ja Brisbanen puolivälissä. Siellä vietimme ystäväni äidin 50-vuotissynttäreitä ja Australia day long weekendiä. Resepti on oikeastaan sama kuin Suomen juhannuksessa: grillausta, juomista, syömistä ja uimista järvessä. Australia daystä puuttuu tosin sauna.

Varsinaisen Australia dayn eli 26.1. olimme telttailemassa Diamond headin telttailualueella pienellä porukalla. Siellä näin myös ensimmäiset kenguruni!

Tiistaina jatkoimme matkaa Coffs Harbouriin, jossa vierailimme Pet Porpoise Poolissa. Se on eräänlaisen delfinaario, jossa pääsee pusuttelemaan delffiinejä ja hylkeitä sekä ruokkimaan pingviinejä.

Samana iltana ajoimme pieneen surffikaupunki Yambaan, jossa teimme pienen patikkaretken ja muuten hengailimme paljon hostellissamme.

Siinä kaikki tällä erää, lihat lämpiävät jo grillissä ja ensi viikolla vuoross Gold coast, Surfers' paradise ja Queenslandin pääkaupunki Brisbane!

...Silmäluomet paloivat, jet lag vaivutti horrokseen, mutta Sydney on sykähdyttävä!

Makoilen ilmapatjalla Ashfieldin kaupunginosassa Sydneyssä. Viime yönä kaaduin tälle nukkumaan seitsemältä illalla, heräsin noin neljältä aamuyöllä, mutta nukahdin taas ja heräsin lopulta kahdeksalta aamulla. Onkin selvää, että tämä päivä on sujunut paremmin kuin eilinen.

Saavuin 22 tunnin lentomatkailun jälkeen Sydneyyn seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Jo silloin täällä oli paahtavan kuuma. Aamupalalla tuntui kuin kaikki uusi oli liikaa sulattaa - olisi ollut paljon helpompaa olla kotona. Kuvailemaani fiilistä jotkut nimittävät kulttuurishokiksi, mutta itse syytän jet lagia. Myöhemmin Sydneyssä olo alkoi nimittäin tuntua jo huomattavasti paremmalta, kun suuntasimme Manly beachille ystäväni kanssa.

Ei liene yllätys, että onnistuin palamaan jo tällä ensimmäisellä rantareissullani. Paloin todella oudoista paikoista kuten silmäluomistani, kaulastani, osasta jalkapöytääni, bikinirajoista... Tänä aamuna herätessäni puna ei ollut valitettavasti vielä vähentynyt vaan näytin lähinnä siltä, että olin ollut baaritappelussa.

Tänään silmäluomeni ovat saaneet levätä aurinkolasien alla, mutta esimerkiksi nenäni oikea puoli oli taas tietysti vihamielisen auringon alla. Kutsun tätä Australian aurinkoa nyt vihamieliseksi, koska se ei anna yhtään armoa, jos jonkun osan ruumiistaan rasvaa huonosti. Erityistä Australian itärannikon auringossa on myös uv-säteilyn voimakkuus: täällä kun sattuu olemaan reikä otsonikerroksessa. Aloe vera jäähtyy jääkaapissa ja hoitaa ihoani nyt joka ilta.

Rantailu jäi tänään kaupunkikierroksen tieltä pois. Ei haittaa - Sydney on mielettömän kaunis! Täällä on myös yllättävän paljon pilvenpiirtäjiä. Tajusinkin, etten ole ennen viraillut kapungissa, jossa olisi näin paljon pilvenpuurtäjiä.

Täytyy myös mainita, että koko Sydney tuntuu välillä olevan kuin pieni China Town. Lähes joka kulman takana löytyy jokin aasialainen liike ja esimerkiksi tällä puolella Ashfieldiä, jossa ystäväni asuu, asuu enimmäkseen aasialaisia.

Nyt puoli yhdeksältä alkavat punottavat silmäluomeni taas painua kiinni...

Hyde Parkissa oli Stonehedge-pomppulinna.

Koukkunokkaisia Iibiksiä näkee puistoissa vaeltelemassa tuon tuostakin.

Sydney on pilvenpiirtäjäkaupunki.

Näkymä Hyde Parkiin Sydney towerista. Stonehedge-pomppulinna näkyy , sekä St. Maryn kirkko.

Näkymä Sydney towerista.

Näkymä Sydney towerista. Oopperatalo pilkottaa oikealla ja Harbour Bridge vasemmalla.
 

Sydneyn pilvenpiirtäjiä Botanical Gardenista katsoen.

Sydney tower vasemmalla.

Ne kaksi tunnettua.

...Matkasuunnitelmat muotoutuvat

Jo viikon päästä tähän aikaan kamppailen jet lagin kanssa Sydneyssä, mutta tarkemmat matkasuunnitelmat ovat alkaneet muotoutua vasta viime päivinä.

Olin mielessäni ajatellut, että menisin Australiaan ihan ilman mitään etukäteissuunnitelmia ja katsoisin minne tie johdattaa. Jonkin verran reittiä pitää kuitenkin suunnitella, sillä ensinnäkin, minulla on varsin rajallinen aika käytettävissä Ausseissa, ja toisennakin, siellä on juuri näihin aikoihin turistisesonki ja kaikki maksaa maltaita ellei buukkaa ajoissa. Sitä paitsi tämän hetkinen reittisuunnitelma on niin innostava, ettei sitä oikein voi harmitella!

Kyhäsin innostuksissani Paintilla tällaisen kartanretaleen, johon olen merkinnyt reittini pääpiirteittäin ja kulkuneuvoittain. Osa reitin suunnitelmista tulee aivan varmasti toteutumaan, esimerkiksi kaikki lennot, sillä ne olen jo luonnollisesti varannut. Ja huomio huomio, karttani on mittasuhteiltaan aivan viksahtanut!

Tiedetään, Australia on Uutta-Seelantia isompi.

Eli selvittyäni elämäni pisimmästä lentomatkasta kotiudun varhain keskiviikkoaamuna Sydneyyn, jossa tapaan kaverini. Keräilen itseäni loppuviikon, ja ihastelen Australian suurinta kaupunkia

Seuraavan viikon maanantaina lennän Melbourneen, josta olen varannut hostellin St. Kildan alueelta, jota minulle suosittelivat eräät suomalaistytöt. Tarkoitukseni on tavata heidät Melbournessa paikan päällä.

Vietettyäni Melbournessa neljä päivää lennän takaisin Sydneyyn perjantaina, jolloin alkaa pitkä Australia Day -viikonloppu. Silloin lähdemme ystäväni kanssa neljä viikkoa kestävälle road tripille, jonka aikana ajamme pikkuhiljaa kohti Brisbanea. Matkalla pysähdymme ainakin Port Macquariessa, Byron Bayssa ja Gold Coastilla, mutta muuten suunnitelmat ovat aika avoinna.

Pysähdymme Brisbaneen muutamiksi päiviksi ennen kuin jatkamme yhä pohjoiseen kohti Townsvilleä, josta lennämme Whitsundayn saaristoon muutamiksi päiviksi. Nämä paratiisisaaret sijaitsevat aivan Ison vallitriutan tuntumassa. Valliriutta oli yksi kohteista, joita ainakin halusin nähdä Australian-matkallani.

Saariseikkailun jälkeen menemme takaisin Brisbaneen, jossa tiemme eroavat, kun minä suuntaan Uuteen-Seelantiin! Lennän Aucklandiin, joka on maan suurin kaupunki, ja minun on päästävä pääkaupunki Wellingtoniin puolentoista viikon kuluessa. Se mitä matkan vihreällä osalla tapahtuu, on vielä arvoitus, mutta aion pysähtyä ainakin Rotoruassa, jossa voin tutustua maori-kulttuuriin ja luonnonihmeisiin. Ja mitä olisikaan matka Uuteen-Seelantiin ilman vierailua Hobittilaan?

Viimeinen etappi reissullani on lento Wellingtonista takaisin alkupisteeseen Sydneeyn, jossa vietän 24-vuotissyntymäpäiviäni. Sen jälkeen onkin aika palata kotiin.

Yhtäkkiä tajuan, miten lyhyt aika kaksi kuukautta on.

...Tällainen oli vuoteni 2013

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin piehtaroida hetki viime vuoden jälkiliukkailla? Siispä alkaneen vuoden 2014 kunniaksi päätin summata viime vuoden tapahtumat lyhyin tekstein ja kuvin. 2013 oli onnellinen vuosi elämässäni, mutta myös yksi surullisimmista.

Vuonna 2013...

...Rakas koiramme kuoli

Tammikuu alkoi heti surkeasti, kun 11-vuotias Tipsu-koiramme lopetettiin kasvaimen takia. Olin nähnyt sen viikkoa ennen sen kuolemaa, jolloin se oli vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Vielä kuolemaansa edeltäneenä päivänä Tipsu oli käynyt kolme kertaa lenkillä ja syönyt tavallisesti  - merkkejä huonosta olosta se osoitti vasta kuolinpäivänään.

Tipsu 10-vuotiaana

...Tammikuu jatkui auringossa

Lähdimme Pyryn kanssa tammikuun alussa viikoksi rantalomalle löhöilemään. Turistisaari Gran Canaria ei tammikuussa ollut sietämätön vaan ihanan lämmin piristysruiske pimeyden ja surun keskellä. Itse Kanariansaaria aiemmin ylenkatsoneena tajusin, että saarilta löytyy paljon muutakin kuin suomalaiskapakoita ja sandaaleista pilkottavia tennissukkia.

...Aloitin bloggaamisen uudestaan

Olin Project Mama -blogin Katjan pitämällä pienellä blogikurssilla, jolloin into bloggaamiseen syttyi jälleen. Olin aiemmin pitänyt epäsäännöllisesti blogia journalismin opintoihini liittyen, mutta intohimo siihen oli jo kadonnut. Tuntui helpommalta ja hauskemmalta kirjoittaa rajaamattomista aiheista ihan mistä vain. Jopa aiemmin kammoksumani tyhjänpäiväiset jutut alkoivat tuntua mukavilta kirjoittaa.

Alun innostuksen jälkeen bloggaamistahtini on taas hidastunut uhkaavasti, mutta minun on vain hyväksyttävä, etten ole niitä kaikista ahkerimpia bloggailijoita.

...Vietin elämäni onnistuneimman vapun

Minulla on kaikkien juhlapäivien aikaan aina sama ahdistus: tuntuu, että pitäisi tehdä jotain merkittävää, mutta samaan aikaan kaikki etukäteen suunnittelu tuntuu ahdistavalta. Tänä vuonna ostimme kavereiden kanssa liput We Love Helsingin Vapputansseihin ja pyörähtelimme illan suomalaisiskelmien tahtiin. Ei ollut vaikea todeta, että tämä vuosi oli kaikista elämäni vapuista se kaikkein mahtavin. Loistovapun kruunasi vapunpäivän piknik Ulliksella - ensimmäistä kertaa elämässäni.

...Olin kesätöissä Yle.fi-etusivulla

Aloitin harjoittelun Elävässä arkistossa tultuani vaihdosta Hollannista heinäkuussa 2012, ja nyt pääsin uusiin hommiin kesäksi. Sisällöntuottamisen sijaan tehtäväni oli nostaa Ylen tarjonnasta kiinnostavia sisältöjä etusivulle. Homma oli hyvin erilaista kuin Elävässä arkistossa, jossa pengon Ylen arkistoja ja kirjoitan sieltä löytyvistä ohjelmista. Etusivulla visuaalisuus on kaiken a ja o.

Sain kesällä koulutuksen myös Yle Teeman, Yle TV2:n ja Yle TV1:n kanavasivujen päivittämiseen, mutta käytännössä tein vain yhden viikon ajan TV1:n sivuja syyskuun alussa. Lokuussa siirryin loppuvuodeksi takaisin Elävään arkistoon.

...Edelliskevään kotikaupunki Utrecht vaikutti kovin erilaiselta

Viikon minireissuni Utrechtiin kesäkuussa oli rankka biletysviikko, jonka aikana tajusin siirtyneeni jo eteenpäin vaihtoajoista. Vaikka oli ihanaa nähdä vuoden tauon jälkeen rakas Utrecht ja huonetoverini Erin, huomasin kovimman biletyskunnon jääneen jo taakse. Fiilistäni varjosti jonkin verran se, ettei reissulle tullut mukaan kolmea muuta vaihtariystävääni, joiden kanssa jälleennäkemisestä oli puhuttu jo pitkään. Tämä enteili vaihdon aikaan niin tiivin ystäväporukkamme erkaantumista, ja niin on valitettavasti käynyt. Ei ole helppoa pitää yllä ystävyyssuhteita pelkän Facebookin välityksellä. Toisaalta tänä vuonna kaveripiirini Suomessa on taas lähentynyt, mikä on aivan ihanaa. Ehkä siihen on auttanut se, että kaikki asumme nyt jälleen samassa kaupungissa.

...Täytimme Pyryn kanssa viisi vuotta

Jep, niin se aika vaan on hurahtanut, että meille tuli Pyryn kanssa kesäkuussa viisi vuotta seurustelua täyteen. Ei olisi ehkä osannut kuvitella sitä silloin vuonna 2008, kun tapasimme Provinssirockissa Eläkeläisten keikalla! No, tätä merkkipäivää läksimme viettämään Porvooseen, joka tarjosi ihania, idyllisiä mukulakivikatuja ja herkullista lähiruokaa Bistro Sinnessä.

...Otin lämpimästä kesästä ilon irti uiden

Ostin kesällä uintikortin stadikalle ja muutenkin uin ja urheilin ulkona tänä kesänä enemmän kuin aiemmin. Osittain syynä olivat tietysti lämpimät säät. Aion viettää kesän tänäkin vuonna samalla tavalla.

...Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja nukuin metsässä

Lähdimme Pyrtsän kanssa Nuuksioon, ilman kompassia ja kunnon kartanlukutaitoa, joten on ihme, että selvisimme sieltä edes ulos. Mutta löysimme ihanan leiripaikan ja pussipasta maistui taivaalliselta, mutta yöllä oli aivan mielettömän vaikea nukkua, kun metsän eläimet kokoustivat ympärillämme. Yksi yö riitti enemmän kuin hyvin tällä kertaa.

...Asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin

Elokuun puolivälissä Pyry pakkasi kamojaan ja muutti Ylöjärvelle opiskelemaan vuodeksi näyttelemistä. Tämä tarkoitti sitä, että minä jäin yksin Maunulaan, ja samalla aloin asua yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Alkuun tuntui hyvin yksinäiseltä, mutta nyt olen tottunut, ja minulle on muodostunut omia rutiineja, kuten maanantain kokkauspäivä.

...Osallistuin luovan kirjoittamisen kurssille

Aion ansaita leipäni kirjoittamisella tulevaisuudessakin, ja unelmissani olisi kirjoittaa joskus kirja. Vaikka olenkin harrastanut kirjoittelua kotona, en ole koskaan saanut (lukion kursseja lukuunottamatta) opetusta luovassa kirjoituksessa. Siispä ilmoittauduin syksyllä Helsingin työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille, jota piti kustannustoimittaja Pasi Jääskeläinen. Uskalsin ensimmäistä kertaa elämässäni lukea tekstejäni ääneen tuntemattomille ja myös runoilla. Tulevaisuudessa aion kokeilla muitakin työväenopiston kursseja, sillä tästä kurssista jäi niin hyvä fiilis.

...Kirjoitin opinnäytetyöni

Ah, opinneäytetyö - tuo mörkö, jota pelkäsin neljä vuotta sitten aloittaessani journalismin opinnot Haaga-Heliassa. Nyt kun sen aika vihdoin oli, kuroin sen kasaan loppujen lopuksi kolmessa viikossa. Tein työni Elävästä arkistosta. Tarkoituksenani oli verrata Elävää arkistoa kahteen muuhun vastaavaan arkistopalveluun ja tehdä vertailujen jälkeen kehitysehdotuksia Elävälle arkistolle. Vertailukohteikseni valitsin Ruotsin SVT:n Öppet arkivetin ja Kanadan CBC:n Digital Archivesin. Eniten vaivaa tuotti teoriaosuuden kirjoittaminen, lähdemerkintöjen opetteleminen ja Digital Archivesin ja Öppet arkivetin edustajien haastattelut.

Tuntui erittäin hyvältä riuhtaista koko homma kotiin suhteellisen lyhyessä ajassa - tein parhaimmillaan töitä yli 10 tuntia päivässä. Sen jälkeen korjausten tekeminen tuntui ylivoimaisen vaikealta, sillä puhtijakson jälkeen olin jo henkisesti loitontunut työstäni. Olen tyytyväinen myös siihen, ettei työni vain kadonnut opinnäytetöiden mustaan aukkoon Theseukseen, vaan sitä ovat jakaneet yleläiset keskenään, ja eräs journalismia opiskeleva nainen Turusta käytti sitä lähteenä omassa työssään.

...Elin kuukauden lihattomasti

Osallistuin suurena Madventures- ja Docventures-fanina Lihaton lokakuu -tempaukseen ja poistin kuukaudeksi punaisen lihan ja broilerin ruokavaliostani. Kalaa söin enemmän kuin ennen, ja lisäksi lisäsin ruokavaliooni linssejä, papuja ja tofua. Opin tekemään uusia maittavia kasvisruokia, eikä kokeilu tuntunut ensinkään vaikealta. Lokakuun jälkeen olen syönyt kyllä lihaa, mutta paljon vähemmän kuin ennen.

...Liinu liittyi perheeseen

Tipsun kuolemasta selvittyämme aloimme vanhempieni kanssa unelmoida uudesta nelijalkaisesta perheenjäsenestä. Kiinnostuimme walesinsprigerspanieleista ja elokuussa saimme tietää perheenlisäyksestä. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä meille tarkoitettu pikku narttupentu jouduttiin lopettamaan harvinaisen ja erittäin vakavan virtsarakon tulehduksen takia. Epätoivoisen käänteen jälkeen tapahtui kuitenkin tuurin käännös. Saimme kuulla nartusta, josta tehty varaus oli peruutettu. Hetken muita nimiä mietittyämme päädyimme samaan Liinu-nimeen. Lokakuun puolivälistä lähtien tämä pallero on kuulunut perheeseen.

...Isoisäni kuoli

Yli 13 vuotta syövän kanssa elänyt isoisäni kuoli marraskuun alussa. Ajatukseen oli tietysti ehtinyt jo tottua, mutta helppoa se ei ollut. Onneksi fafani ei joutunut olemaan sairaalassa reilua viikkoa kauempaa. Surullisen siunaustilaisuuden jälkeen muistotilaisuudessa muistelimme fafaa jo iloisestikin.

...Joulu oli musta ja kultainen

Joskus lapsena minulle oli eriarvoisen tärkeää, että joulu oli valkoinen. Vuonna 2013 joulu oli sysimusta, mutta ihanat kullalla ja suklaalla kuorrutetut lakritsat toivat tunnelmaa pimeyteen.

...Valmistuin

Neljän vuoden opiskelu-urakka päättyi suunnitellusti joulukuussa 2013. En mennyt valmistujaistilaisuuteen, koska mielestäni todistuksen postitusvaihtoehto jo itsessään vähensi tilaisuuden juhlallisuuden tuntua. Juhlat silti pidettiin, kotonamme Keravalla. Valmistujaislahjaksi sain muun muassa upean Triumphin kirjoituskoneen, mutta kaikista jännittävin lahjahan oli minulta itseltäni itselleni, ja sen lunastan 9 päivän kuluttua.

...Juhlin, kun vuosi alkoi ja loppui

Kun vuosi 2012 kääntyi 2013:ta, tamppasin jossain päin Tamperetta baarissa, jonka nimeä en enää muista (tai halua muistaa). Tänä vuonna seurasimme onnistuneen vapun reseptiä ja suuntasimme We Love Helsingin Uuden vuoden tansseihin. Ehkä jotain uutta siis tänä vuonna?

Kiitos kaunis viime vuodelle. Tämä vuosi alkaa ensin Liinu-vahtina Keravan idyllissä, sitten jäähyväisiä ensi viikon viikonloppuna ja sitten 13. päivä se on adios!