Miten sama ihminen, joka löytää ulos ikimetsästä ilman kompassia ja maastokartanlukutaitoa, voi eksyä Helsingin Haagassa? Hä? Google Maps näytti optimisesti, että reittini täältä Maunulasta Pohjois-Haagan kerhotalolle veisi kahdeksan minuuttia polkaisten, mutta väärässä oli.
Olin siis matkalla luovan kirjoittamisen kurssin ensimmäiseen tapaamiseen. Minulla oli itsevarma olo, muistin miten siniviiva Google Mapsissa kaartui ensin vasemmalle ja sitten oikealle, noin ja näin! Helppoa kun on hyvä suuntavaisto!
Kun tätä Pohjois-Haagan kerhotaloa ei alkanut sitten vartissa löytymään vaikka olin saapunut oikeaan osoitteeseen, aloin kysellä vastaantulijoilta. Viidestä haagalaisesta vasta viimeinen tiesi, missä tämä maaginen kerhotalo on – muut eivät olleet koskaan kuulleetkaan.
Kun sitten väkersin pyörääni lukkoon kerhotalon edessä ja eräs nainen avasi oven kysyäkseen olenko tulossa kirjoituskurssille, huudahdin kieltämättä todella kovaan ääneen: JOO, TÄNNE ON AIVAN SAIRAAAAAN VAIKEE LÖYTÄÄ! Tämä onkin varma tapa tehdä lähtemätön vaikutus kurssitovereihin: tulla myöhässä tunnille, punaisena puuskuttaa ja manata, kuinka vaikeassa paikassa kurssi on, ja olla kuitenkin ainoa, jolla niitä löytämisvaikeuksia on.
Olen tosiaan ilmoittautunut Helsingin työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille, jota opettaa Pasi Jääskeläinen (ei se scifi-kirjailija). Tämä on sikäli jännittävää ja innostavaa, ettei minua ole opetettu luovan kirjoittamisen osalta sitten lukion.
Pienestä tutinasta huolimatta uskalsin jo näin ensimmäisellä tunnilla lukea ääneen paikan päällä kyhäilemäni pienen kirjoituksen, jota nyt pitäisi sitten kotiläksynä hioa. Tulemme kurssilla käymään läpi monia eri kirjallisuuden lajeja aina lyriikasta kafkalaiseen novelliin ja lyhytproosaan. Mielenkiintoinen syksy siis luvassa.
Kurssista ja paikan päälle puolen tunnin Haagassa harhailun jälkeen löytämisestä innostuneena lähdin rinta rottingilla kohti kotia...vain eksyäkseni taas.
Haaga perkele! Miten voin eksyä siellä kaksi kertaa ja vielä samalla reitillä? Kotimatkalla ylimääräiseen harhailuun kului onneksi vain kymmenen minuuttia.
Kuten avautumisestani voi päätellä, käyn tällä hetkellä hieman ylikierroksilla. Se ei ole kuitenkaan huono asia, sillä nyt seuraavat kolme viikkoa vietän pyjamassa ja rutistan itsestäni kaikki energiat ja mehut, jonka johdosta syntyy toivottavasti opinnäytetyö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti