...Liinu, josta melkein tuli meidän

Kun on nähnyt perheeseen tulevan koiran jo muutaman kerran ja seurannut sen ensitassutuksia kuuden viikon ajan netin välityksellä, on mahdotonta ajatella, että jokin menisi pieleen.

Valitsimme valloittavasta walesinsprigerspanielipentueesta Korpikeijuksi kutsutun tytön mieleisimmäksi. Kolme päivää sen jälkeen saimme varmistuksen, että hänestä tulee meidän uusi koiramme ja perheenjäsenemme. Korpikeijusta tuli Liinu. Kävin katsomassa pikku-Liinua viime lauantaina ja olin iloinen, sillä luovutukseen oli aikaa enää viikko.

Liinulla oli synnynnäinen, vakava virtsarakon ongelma, jonka seurauksena se jouduttiin lopettamaan viisi päivää ennen kuin sen oli tarkoitus muuttaa vanhempieni luokse. Eläinlääkärin mukaan se oli erittäin harvinainen tapaus. Muut pennut ovat onneksi terveitä.

Vanhan koiran ja nuoren pennut kuolema koskettaa tietysti eri tavalla. Tipsuun olimme ehtiineet kiintyä jo melkein 12 vuoden ajan ja siksi sen kuolema oli tietysti pahempi paikka. Toisaalta nuoren pennun kuolema on ikävää, koska sillä voisi olla edessä monta monta vuotta onnellista elämää edessä.

Totta kai suren, että juuri Liinu oli vakavasti sairas, mutta vielä pahempi olisi ollut, jos joku lapsiperhe olisi joutunut pettymään.

Tämä on tehnyt minulle selväksi sen, kuinka paljon koiraa oikein haluankaan elämääni ja tiedän, että ennemmin tai myöhemmin sellainen myös ilmestyy. Olen kuitenkin surullinen ihan Liinunkin takia, enkä vain sen takia, ettei vanhemmilleni tullut koiraa nimenomaan tänä viikonloppuna niin kuin oli tarkoitus.

Pikku-Liinu eli kuitenkin silminnähden onnellisena lyhyen elämänsä ja kaikesta huolimatta aion varmasti vielä seurata pienen hetken sen sisarusten elämää netissä, ennen kuin ne lähtevät uusiin perheisiin. Harva kasvattaja näkee niin paljon vaivaa kertoakseen pentujen ensimmäisistä elinviikoista kuin Liinun pentueen kasvattaja.

Liinu viisiviikkoisena. Kuva kasvattajan ottama.